Neljännesvuosisata tuli täyteen. Ei tunnu missään. Mitä nyt alaselkä on taas jumissa kuten oli myös viime vuonna ja edellisvuonna tähän aikaan. Ehkä selkä vain tahtoo muistuttaa vanhenemisesta:)
Suunnitelmat kevään opiskeluiden osalta ovat hieman muuttuneet. Lisäsin ohjelmaan pari kurssia ja sen takia koulua riittääkin toukokuun puoleen väliin asti. Mitään sykkimistä ei ole kuitenkaan luvassa. Yksi luento per päivä jos sitäkään. Toukokuun puolessa välissä on myöskin taas muutto Turkuun. Töitä pitäisi taas tehdä koko kesän ajan. Nyt ajattelin kyllä ottaa itselleni viikon tai kahden kesäloman. Muuten hajoaa pää.
Lenkkeily on sujunut edelleen ihan mukavasti. Lunta on sen verran, että hiihto onnistuu mainiosti. Eikä tarvitse tahkota mitään kilometrin lenkkiä. PK-harjoittelujaksoa on viikko jäljellä. Sitten tehdään taas coachin kanssa uudet suunnitelmat. 2,5 viikon päästä onkin jo lähtö pääsiäisleirille Ruotsiin. Äkkiä se kevät taas tulee.
perjantai 29. helmikuuta 2008
perjantai 15. helmikuuta 2008
Fredagkväll
Poden taas perjantaiväsymystä. En jaksa tehdä mitään muuta kuin seurata telkkarista turhanpäiväistä Mestis-ottelua ja roikkua netissä surffailemassa yhtä turhanpäiväisillä websivustoilla. Tarvitsisiko sitten tehdä mitään muuta?
Kouluun menin tällä viikolla joka aamu puoli yhdeksäksi. Luentoja oli joka päivä yhteensä 4-6h ja tänään perjantaina vielä tentti, joka kesti minun osaltani tunnin. Harvoin olen tentissä kovin pitkää aikaa, osaan tai en. Tänään oli osaamispäivä, tai siltä ainakin tuntui. Kirjoitin tunnissa yhteensä neljä sivua tekstiä neljään kysymykseen. Koulun jälkeen kävin tunnin hiihtolenkillä. Väsynyttä touhua.
Huomenna on taas opiskelupäivä. Harmittaa, kun viikonloppuisinkin joutuu tekemään kouluhommia. Ei auta. Ensi perjantaina on kaksi tenttiä ja englannin kurssin esitelmääkin pitäisi väsätä. Ruotsin kurssilla pitäisi kirjoittaa kirje. Lisäksi on muutamat demot elikkäs harjoitukset. Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta pitäisi vielä ehtiä tekemään yksi urheilusuoritus per päivä.
Eiköhän tämäkin touhu joskus maksa itsensä takaisin. Ainakin toivon niin.

keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Det är bara saker man ser
Pikainen päivitys taas pitkästä aikaa. Tenttiralli alkaa perjantaina ja lukemista riittää. Siihen vielä demot sun muut niin hyvä tulee. Ei ressiä. Syksy meni sen verran hyvin koulun osalta, että nyt ei ole enää pääsponsorin eli KELA:n puolesta mitään pelättävää:)
Olen yllättynyt siitä, että harjoittelu on toistaiseksi sujunut hyvin. Tosin kerran päivässä harjoittelu on saanut riittää ja saa myös riittää ainakin seuraavat 1,5 kuukautta. Olen saanut toteutettua ohjelmaa suunnitelmien mukaan ja kunto tuntuu jopa kehittyneen. Mitään konkreettista testiä en ole päässyt tekemään, koska viime viikonloppunakin oli keli sellainen, että jätin testijuoksun suosiolla väliin. Maaliskuussa uusi yritys.
Otin asiakseni myös piristää itseäni musiikilla ja suuntasin Tampereelle katsomaan yhden suosikkibändini eli Kentin keikkaa. Pikaisella hälytyksellä sain mukaan ystäväni Toukon. Lämppäribändi Familjen ei juurikaan meikäläistä vakuuttanut. Onneksi sitä ei tarvinnut kuunnella kuin puolisen tuntia. En ollut koskaan aikaisemmin ollut Kentin keikalla, joten en osannut oikein odottaa mitään. Kolmen viimeisen levyn biisit osaan toki lähes ulkoa, mutta livekeikka on aina livekeikka.
Ja kyllä kannatti lähteä. Keikka oli aivan mahtava. 100 minuuttia pelkkää priimaa. Hittejä kolmelta viimeiseltä levyltä ja joitain helmiäisiä vanhemmilta lätyiltä. Viimeisenä kappaleena tietysti uskomattoman hieno Du & Jag Döden -levyn päätösraita Mannen I Den Vita Hatten. Erityismaininnan saa hienosti toteutettu valoshow ja Samin katkennut kitarankieli:) Seuraavaa kiertuetta odotellessa...

torstai 24. tammikuuta 2008
Sounds like a plan
Kevään suunnitelmat alkavat tarkentua. Tentti-, leiri- ja kilpailupäivämäärät alkavat olla selvillä. Kovaa mättöä on luvassa, ainakin tenttirintamalla. Tenttilukema näyttää tällä hetkellä lukua 11. Lukemista riittää reippaasti, mutta kaiken tämän pitäisi olla ohi jo huhtikuun alkupuolella. Mutta mikäli vanhat ennusteet pitävät paikkansa niin myös hylsyjä on tulossa eli ehkä en innostu kuitenkaan liikaa.
Tenttipäivien varmistumisen jälkeen ilmoittauduin mukaan TuSsin kevätleirille. Pääsiäisen aikaan sattuu sopivasti olemaan aikaa ja Piatro ystävällisesti lupasi ottaa minutkin mukaan:) Ankkurin kevätleirin ajankohta ei ainakaan minulla ole täysin tarkasti tiedossa, mutta se sijoittunee maaliskuun viimeisen viikonlopun ja huhtikuun ensimmäisen viikonlopun tienoille. Ilmeisesti on tarjolla pidempää ja lyhyempää settiä eli reilun viikon leiristä yhden viikonlopun pikavisiittiin. Näillä näkymin voisi olla mahdollisuuksia osallistua jopa pidempään settiin, mutta katsotaan miten käy. Viikonloppuleirillä olen ainakin mukana. Leirien suhteen kevät näyttää siis ihan hyvältä. Pitkästä aikaa saisin treenattua suunnistustakin oikein kunnolla.
Worst case scenario on tietysti se, että Ruotsissa on kaksi metriä lunta maalis-huhtikuussa. En ihmettelisi yhtään.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008
Right direction
Juoksin lauantaina pitkästä aikaa Ruissalon testijuoksun 8km reitin. Viimeksi olin juossut sen toukokuussa 2006 maratonille valmistavana reippaana harjoituksena. Silloin aikani oli yllättävän hyvä eli 30.32. Tämä on tietysti epävirallinen tulos. TuSsin nettisivuilla olevan ennätyslistan mukaan olen juossut virallisen ennätykseni 35.32 13.3.1999 eli 16-vuotiaana. Tuo pitääkin varmasti paikkansa. En muista juosseeni 8km testiä kovinkaan montaa kertaa, koska yritin usein rimpuilla mukana pitkällä eli ~14,4km reitillä.
Viime lauantaina ohjelmassa oli sopivasti 30min VK-harjoitus, joten päätin lähteä TuSsin testijuoksuun mukaan. Tarkoitus oli vedellä rennon reipasta vauhtia 6km ja sitten jos tuntuu hyvältä niin lisätä vauhtia viimeiselle kahdelle kilometrille. Juoksu kulkikin ihan mukavasti koko matkan. Onnistuin suunnitelmassani täydellisesti. Hyvä treeni tuli tehtyä ja samalla oma virallinen testijuoksuennätys. Uudet lukemat ovat 31.33. Jäin vain minuutin omasta epävirallisesta ennätyksestäni, joka on kuitenkin juostu sortsit jalassa kuivassa kesäkelissä. Oikeaan suuntaan ollaan näköjään menossa.
Innostuin taas sen verran, että pakkohan se on keväällä yrittää 30min alitusta. Sitten onkin aika käydä pitkän testijuoksun kimppuun:D

maanantai 7. tammikuuta 2008
I Still Haven't Found What I'm Looking For
72,7 oli vaa´an lukema lauantaiaamuna 5.1. Muutamaa tuntia myöhemmin olivat kellossa lukemat 41.41. Se oli 10km testijuoksun tulos. Tässä tapauksessa ei niinkään testijuoksun vaan reipasvauhtisen lenkin aika. Silti ei voi olla kovinkaan tyytyväinen omaan vauhtiin. Kyllä reippaankin vauhdin pitäisi riittää 40min alitukseen. Vaa´an lukema kertoo sen, että ylimääräisiä kiloja on kertynyt. 72,7kg on 170cm lyhyelle "kestävyysurheilijalle" ihan riittävästi. Viimeksi kun olin "hyvässä juoksukunnossa" painoa oli semmoinen 65-67kg. Eihän tuollainen 6-7kg lisäys missään näy, mutta tuntuu kyllä.
Aloitankin tässä kevääksi juoksukuntoon operaation. Kävin viime lauantaina testijuoksun jälkeen valmentajan kanssa keskustelua harjoittelukauden suuntaviivoista. Määrällä en oikein pysty tänä talvena/keväänä mässäilemään, mutta laatua on tarkoitus lisätä. Tarkoitus on tehdä viikon kolme pääharjoitusta laadukkaasti ja keskittyä erityisesti vauhtiin pk:ta kuitenkaan unohtamatta. Viikon muut harjoitukset vetelen fiiliksen ja koulukiireiden mukaan. Tärkeintä on rytmitys ja hyvä palautuminen. Lisäksi pitää alkaa vähän katsomaan mitä suuhunsa laittaa. Karkin syönti mulla on muutenkin ollut vähäistä, koska suklaata en oikein voi syödä. Nyt pitää myös vähentää leivosten syöntiä ja limsan juontia. Asetankin itselleni julkisen tavoitteen tulevalle keväälle. Se on 10km testijuoksuennätykseni parantaminen 64 sekunnilla. Nykyisen ennätyksen voivat halukkaat etsiä Ankkurin sivuilta:)

torstai 3. tammikuuta 2008
Onnelliset kohtaa
Uusi vuosi, vanhat kujeet. Vuoden 2007 pettymykset on unohdettu ja vuosi 2008 aloitettu puhtaalta pöydältä. Kirjoittelen lisää omista suunnitelmistani joskus toiste. Nyt on kuuppa jumissa:)
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
tiistai 11. joulukuuta 2007
Edessämme on maisema kuin lakana...
Ylläksen leiri sujui odotusten mukaan. En päässyt tällä kertaa hiihtämään kertaakaan ennen hiihtoleiriä, joten tarkoitus oli hiihdellä omaksi iloksi sen verran kuin jaksaa. Tietysti tarkoitus oli myös saada hyvä startti harjoituskaudelle pienen määräpiikin muodossa.
Elimistön tottuminen hiihtoon oli yllättävän kivutonta. Pystyin oikeastaan heti ensi potkuista lähtien täysipainoiseen hiihtoon. Kelit suosivat melkein koko kahdeksan päivän ajan. Lunta oli Ylläksellä reilusti ja viikon aikana satoi lisääkin kymmeniä senttejä. Uusia latuja avattiin lähes päivittäin. Alkuviikosta hiihdeltiin pertsaa pikkupakkasissa ja pari viimeistä päivää vapaata plussakelissä. Sain pidettyä homman hyvin lapasessa enkä innostunut riehumaan ladulla koko päivää niin kuin joskus.
Palautuminen leirin aikana oli hyvää ja nyt leirin jälkeenkin olo on hyvä. Olisin varmaan voinut treenata enemmänkin, mutta ei siinä välttämättä järkeä olisi ollut. Mitään sen kummempaa palauttelua en tunne tarvitsevani. 10 päivän päästä on syksyn opiskelut paketoituna ja joululoma voi alkaa. Tammi-helmikuussa on luvassa jälleen hieman kovempaa koulumättöä, mutta eiköhän siinä sivussa lenkillekin ehdi.

tiistai 20. marraskuuta 2007
Yhteenveto
Mäksä, Mädi ja Toukokin ovat julkaisseet jo omat kausiyhteenvetonsa. Itse en mitään jäätäviä analyysejä halua tehdä, vaikka ehkä pitäisikin. En vain koe, että saisin siitä mitään irti. Olin vain taas viime kaudella niin paska, että ei siihen mitkään spekuloinnit auta. On vain harjoiteltava, paljon ja kovaa. Eikä sekään välttämättä riitä.
Sen verran voin kertoa, että harjoittelunihan on ollut jo pitkään nähtävissä Orienterare.nu-sivuston träningsdagbokissa. Näkyvillä tosin vain polareille. Sieltä voi kukin kiinnostunut käydä katsomassa ja ihmettelemässä. Tunteja kertyi viime kaudella sen verran, että tulosten olisi voinut olettaa olevan paljon parempia. Selittelemään en lähde, mutta kaikki ei kuitenkaan ole harjoittelutunneista tai asenteesta kiinni. Joskus sitä vain on vammoja ja sairauksia, jotka ovat menestymisen esteenä. Ei siitä sen enempää.
Heh, tulipas negatiivissävytteinen "analyysi." Ei tässä nyt kuitenkaan kirvestä olla heittämässä kaivoon. Iloisella mielellä olen aloittanut harjoittelun tulevaan kauteen 2008. Tarkoitus on harjoitella harjoitusohjelman ja fiiliksen mukaan, tietysti enemmän ja paremmin kuin viime kaudella. Paljon on tehtävää varsinkin vauhdin ja suunnistuksen sujuvuuden kanssa. Maastossa on käytävä useammin kuin viime keväänä ja kesällä olisi myös harjoiteltava kunnolla, töistä huolimatta. Tiedän, että potentiaalia parempiin tuloksiin on. Jotenkin se pitäisi vain kaivaa esille.
Tästä eteenpäin ystäväni Tuomo Mäkelän sanoin: "On vain painettava pää rintaan ja jatkettava kohti uusia pettymyksiä."

lauantai 17. marraskuuta 2007
Minne katosi päivät
Hiljaista on ollut kirjoittelemisen kanssa, mutta aivan se ja sama. Olen yrittänyt hoitaa opiskeluja eteenpäin parhaani mukaan ja siinä sivussa saada itseäni fyysisesti sellaiseen kuntoon, että jaksaisin harjoitella. Helppoa ei ole ollut mikään. Motivaatiota kumpaankin osa-alueeseen onneksi löytyy. Mielessä siintää jo Tiomilan yö ja mahdollinen vaihto-opiskelu Ruotsissa/Norjassa. Mutta katsotaan mitä tapahtuu.
NSM-reissu oli hieno keikka. Paljon matkustusta, vähän nukkumista, jonkin verran alkoholin nautiskelua ja pari urheilusuoritusta väliin. Raskas setti, mutta kannatti käydä. Toivottavasti ei tarvitse enää kovin moneen NSM:iin osallistua:) No, pari seuraavaa kisaa ovat onneksi lähellä.
Syksyn aikana oli siis kolme kovemman luokan kilpailumatkaa ja yksi kovemman luokan firman risteily. Siihen kun lisätään kaikki muut setit ja matkustelut niin homma oli valmis. Olen ilmeisesti todellakin huonossa kunnossa tai sitten vain tulossa vanhaksi. NSM:n jälkeen olin viikon aivan pönttö sekaisin. En jaksanut nukkua enkä olla hereillä. Onneksi väsymys meni kuitenkin nopeasti ohi.
Tänä viikonloppuna olisi ollut kolme hauskaa tapahtumaa, johon olisin voinut osallistua. Elikkäs kesätyöpaikan juhlat Turussa, KeparDin sählyturnaus Tampereella ja Ankkurin leiri Kisakeskuksessa. Jätin kaikki väliin. En vain jaksanut lähteä mihinkään. Ankkurin leirille olisin lähtenyt jos se olisi ollut Tampereen seudulla niin kuin aluksi piti. Sählyturnauksen ja sadonkorjuujuhlan meiningit on jo nähty. Seuraavana ohjelmassa on taas kuitenkin matkustustusta eli hiihtoleiri Ylläksellä. Sieltä suoraan Ankkurin leirille Kellarille. Palaillaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)