tiistai 24. maaliskuuta 2009

Så länge fötterna bär, så länge lungorna kan

Pitäs varmaan taas heittää blogin lukijalle pientä raporttia menneestä ja tiedottaa tulevasta. Ylläksen leiri saatiin päätökseen lauantaina. Kilometrejä en laskenut enkä keräillyt tuntejakaan. Hiihtelin fiiliksen mukaan ja pääasiassa suht reippaasti. Yhden kovan tein myös juosten. Suunnitelmien mukaan siis mentiin, mutta sukset löin öljyyn jo perjantaina eli päivää leirin päättymistä aiemmin. Syynä oli tietysti koko talven vaivannut selkä. Aattelin, että parempi antaa sen rauhoittua ja jätin lauantain pitkän hiihtämättä. Aiemmin kirjoitin hiihtomäärien merkittävästä laskusta ja yrityksestä korjata tilanne. Tämän talven saldoksi tuli mukavat 78h. Nyt sitten vain siirtämään hiihtojumeja juoksukunnoksi ja -vauhdiksi.

Torstaina suuntaan Tanskaan kolmen päivän "lomalle" ja sieltä vajaaksi viikoksi Göteborgiin opettelemaan suunnistusta Mattilan Toden kanssa. Göteborgista siirryn Ankkurin leirille Finspångiin opettelemaan lisää suunnistusta ja siinä sivussa avaamaan kilpailukauden. Siinä siis tulevien kymmenen päivän ohjelmaa. Tarkoitus on suunnistaa sopivan paljon ja mahdollisimman reippaasti. Kotimainen kauden avaus tapahtunee Kevätyön viestissä.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Sekoitat mun maailman

Oli taas sellanen olo, että vois kirjoittaa jotain. Se meni äkkiä ohi, koska en keksinyt mitään kirjoitettavaa. On vaan niin tylsää. Ei mitn tekemistä. Ainahan vois tehä jotain koulujuttuja tms, mutta tylsää sekin on. Leffoja oon kattellu, uutta musiikkiakin ostin ja lenkillä on käyty.
Tosin viime viikko meni reenien osalta pieleen. Hiihtokulku on ollut siinä määrin kohdallaan, että ilmeisesti hiihtelin lenkkejä liian kovaa ja siitähän seurasi pieni väsy. Saatto siinä olla jotain flunssanpoikastakin, ja viime viikko meni aika pitkälti elpyessä. Samalla katosi kulku ja nyt ei kuje enää.
Onhan toi alaselkäkin tietty edelleen kipeänä, ja nyt olen jo harkinnut lääkärissä käyntiä. Ei se kyllä vielä ole hiihtoa eikä juoksua haitannut, mutta tätäkin tekstiä kirjoitan seisaallaan. Tulin nimittäin siihen tulokseen, että meikän työtuoli on aivan surkea. Pitäs hommata uusi.
Synttäreitä tuli juhlistettua ruokailemalla pitkähkön kaavan mukaan, ja sen jälkeen perinteistä suomalaista juhlimista vielä pidemmän kaavan mukaan. Vanha ja väsynyt olen kuitenkin.
Vielä pari viikkoa hiihtoleiriin ja neljä kevätleiriin.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Olla parempi tahtoisin

Viime aikoina olen ollut melko hyvissä fiiliksissä. Olen jaksanut urheilla hyvin ja hiihtokunto onkin vahvassa nousussa. Toivottavasti juoksukin joskus vielä kulkee. Olen saanut asioita junailtua haluamaani järjestykseen ja kevät näyttää ihan leppoisalta.
Kaikki asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin elokuvissa tahi saduissa. Tai sitten menee ja sankari nousee vaikeuksien kautta voittoon, pelastaa maailman, saa kauneimman prinsessan rinnalleen ja tietysti puoli valtakuntaa.
Opiskelujen suhteen on myöskin edistystä tapahtunut eli sen suhteen ei tarvitse stressailla vähään aikaan. Kandidaatintutkinto pitäisi olla kevääseen mennessä kasassa ja se on hienoa. Jos sama tahti jatkuisi niin olisin sitten seuraavana keväänä maisteri. Kuulostaa hurjalta.
Olen kuitenkin miettinyt paljon mitä oikeasti haluaisin tehdä. Mitä ensi kesänä, ensi vuonna tai viiden vuoden päästä? Jotain radikaalia pitäisi keksiä. En tosiaankaan haluaisi vielä työelämään. Tai no ensin pitäisi tietysti olla töitä enkä näe itseäni välttämättä täysin sen alan hommissa mitä opiskelen. Onhan mulla tietysti jotain ideoita, mutta ei julkaisukelpoisia.
Täytyy katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Lisää spekulointia

Unohdin laittaa taannoiseen harjoitusmääräkirjoitukseeni hiihto- ja pyöräilymäärät. Hiihtohan on yksi mukavimmista ja tehokkaimmista harrastusmuodoista talvella ja pyöräily puolestaan kesällä. Mielenkiintoista dataa löytyi kun kaivelin vanhoja harjoituspäiväkirjoja. Katselin tossa hiihto- ja pyöräilymääriä vuosien 2005, 2006, 2007 ja 2008 osalta.

2005 hiihto 121h, pyöräily 72h
2006 hiihto 105h, pyöräily 44h (puuttuu joitain viikkoja)
2007 hiihto 57h, pyöräily 62h
2008 hiihto 19h, pyöräily 12h

Melkoista laskusuhdannetta on hiihto- ja pyöräilymäärien suhteen. Samaan tahtiin on laskenut myös meikäläisen kunto. Eli voimme vetää johtopäätöksen, että mitä enemmän hiihdän ja pyöräilen, sitä kovemmassa tikissä olen:) Juoksumäärät ovat nousseet vuodesta 2005 vuoteen 2008 noin 30h samalla kun harjoitustuntien kokonaismäärä on laskenut ~500 -> ~300.

Viime vuosina olen yrittänyt hakea juoksuun vauhtia ja herkkyyttä. Siihen yhdistelmään ei oikein suuret hiihto- ja pyöräilymäärät sovi. Toisaalta ei se juoksuvauhti eikä varsinkaan herkkyys ole mihinkään ainakaan parantunut. Lähinnä se on vain syönyt miestä, koska meikästä ei näköjään saa juoksijaa millään. Luulen, että onkin edessä paluu vanhaan, monipuolisempaan ja määrällisesti isompaan harjoitteluun. Tietysti fiiliksen mukaan!
Semmosta tällä kertaa.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Gory, gory, what a hell of a way to die

He ain't gonna jump no more. Tuttuja sanoja ainakin Band of Brothersin ystäville. Loistava sarja 101. maahanlaskudivisioonan ja sen Easy-komppanian vaiheista toisessa maailmansodassa. Itsekin olen katsellut sarjan monta kertaa DVD-levyiltä. Suosittelen katsomaan, vaikka ei olisikaan sotaelokuvien ystävä. Omat suosikkini sarjassa ovat yllätys yllätys Richard Winters ja Lewis Nixon. Tämä parivaljakko tasapainottaa toisiaan sopivasti. Älä lue eteenpäin jos et halua paljastuksia sarjan vaiheista:)

Winters on loistava johtaja ja etenee urallaan koko sarjan ajan joukkueenjohtajavänrikistä pataljoonan komentajaksi eli majuriksi saakka. Hän saa teoillaan ja esimerkillään miestensä luottamuksen. Nixon taas ei ole niin kiinnostunut sodasta ja on aluksi tiedustelu-upseerina, mutta alennetaan lopussa operaatioupseeriksi. Hänelle maistuu enemmän viski eikä hän viihdy oikein "herrojen" seurassa. Erityismaininnan saa vielä Ronald Speirs, joka on hieman sotahullu ja äärimmäisen rohkea. Mieleenpainuvin kohtaus Speirsin osalta sarjassa on Easy-komppanian hyökkäys, jossa luutnantti Dike odotetusti epäonnistuu komppanianpäällikkönä ja Winters määrää Speirsin ottamaan Easyn johtoonsa ja viemään hyökkäyksen loppuun.

Oho, tulipas pitkä setti B of B:stä. Sori, innostuin.
Olen taas muuttanut Jyväskylään. Kävin tänään pitkästä aikaa luennolla ja luin jopa tenttiin. 1,5h koulupäivän jälkeen laitoin nastarit jalkaan ja kirmaisin lenkille. Juoksukeli ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, koska jäätä, lunta ja märkää riittää. Nautiskelin kuitenkin Laajavuoren poluista noin tunnin verran. Uskon, että tällä hetkellä jokainen tehty treeni parantaa fiilistä ja antaa pohjaa koko ajan kovenevaa harjoittelua varten. Nousujohteisuus on nyt tärkeätä, koska reilun kuukauden tauon ja pienten sairastelujen jälkeen en oikein voi heti lyödä kaikkea peliin. Tenttiin luku jatkukoon...

tiistai 6. tammikuuta 2009

Numerot

Pittäähän sitä nyt numerovriikeille jottain pekuloitavvaa antaa. Eli tässä kylmät perusfaktat kahden viime kauden reeneistä:

2007

total 398h
tempo 43,5h 11%
distans 330h 83%
styrka 24,5h 6%
orienteering 28,5h
innebandy 12h

2008

total 319h
tempo 62h 20%
distans 238,5h 74%
styrka 18,5h 6%
orienteering 55,5h
innebandy 23h

Hajoitusmäärien osalta säälittävää räpellystä! Vuoden 2008 määrä on luultavasti heikoin kymmeneen vuoteen. Toisaalta tavoitteissa onnistuin eli kovia harjoituksia oli sekä prosentuaalisesti ja määrällisesti enemmän kuin 2007. Myös suunnistus- ja säbämäärät kasvoivat reilusti. Kevääksi 2009 pitää ottaa lisää perustyöstöä ohjelmaan, koska se maraton on tosiaan tulossa. Pääpaino on kuitenkin kovissa harjoituksissa ja vauhdin hankinnassa. Säbän määrä ei ainakaan kasva, mutta suunnistusmäärää on tarkoitus nostaa edelleen reippaasti. Tiomilan ja kesäkuun alun välisen ajan käytän pelkästään maratonharjoitteluun eli lenkit asvaltille ja ehtii siinä muutaman ylipitkänkin juosta.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Ei otsikkoa

Vuosi 2009 on alkanut. Loppuvuoteen 2008 liittyi kaikenlaista hässäkkää. Kandin tutkielman ensimmäistä palautettavaa versiota kasasin vuoden viimeisinä päivinä aika lailla hiki hatussa, koska deadline lähestyi. Valmista tuli, mutta tuskin siitä positiivista palautetta on luvassa. Joulukuun puolessa välissä olin reilun viikon ajan sotaharjoituksissa. Oli mukava päästä vähän taistelemaan ja nähdä vanhoja kavereita. Lisäksi ohjelmaan kuului tietysti perinteiset joulun vietot. Mennyttä vuotta en sen enempää jaksa muistella, vaan katse on suunnattu jo eteenpäin.

Tammikuussa täytyy pitkästä aikaa istahtaa taas koulun penkille sanan varsinaisessa merkityksessä. En ole vielä täysin päättänyt kuinka paljon jaksan kevään aikana opiskella, mutta pari kandidaatin tutkintoon vaadittavaa pakollista kurssia on vielä käymättä. Ne täytyy ainakin läpäistä ja ehkä otan siihen kylkeen jotain mielenkiintoista kuten rahoitusta ja kieliä.

Lenkillä täytyy käydä. Tukholman maratoniin on viisi kuukautta ja juoksuvire tällä hetkellä tosi huono. Joulukuun aikana ehdin urheilemaan vain satunnaisesti ja parhaillaan olen kipeänä. Kunto ei varmasti ole kadonnut mihinkään, mutta pientä herättelyä se taas vaatii. Toivottavasti Jyväskylässä on myös hiihtokelejä, ettei tarvi pelkästään juoksua harrastaa. Keväällä on tarkoitus leireillä seuran leirien lisäksi ainakin Göteborgissa ja Ylläksellä. Suunnistustaitoprojektin osana taitoleiri Göteborgissa on aivan loistava ja Ylläksellä olisi tarkoitus viikolla 12 työstää kevään kovin määräviikko.

Noh, mutta saapi nähdä miten homma etenee. Ensin pitäisi selviytyä flunssasta.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Joulua

Hyvät joulut kaikille lukijoille. Palailen asiaan ensi vuonna. Nyt on nimittäin kiire.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Aivan loppu



Tässä vähän surullista musiikkia

maanantai 1. joulukuuta 2008

Vaikeita aikoja

Mistään ei nyt oikein tule mitään. Hommat ei suju ja päässä pyörii liian paljon kaikkea muuta. Pieni flunssakin painaa päälle. Uni tulee vasta pikkutunneilla ja sitten heräilen vasta puolilta päivin. Kandityön palautukseen on aikaa tasan kuukausi. Kiire tulee. Prkl.
Viikonloppuna oltiin leirillä Somerolla. Perjantaina avattiin kovalla sählyllä Halikossa ja lauantaina siirryttiin kauaksi korpeen. Lauantaina suunnistelin kevyesti ja lenkkeilin kevyesti. Sunnuntaina vaeltelin vielä kevyemmin. Lisäksi pelasin vähän pingistä kovaa. Aika kohmeessa ja väsynyt olin koko leirin ajan. Syyt ovat luettavissa ekasta kappaleesta.
Nyt ei kyllä oikein ole mitään positiivista kerrottavaa. Eiku onhan, voitin lotossa 11€.

Lopuksi kaunista musiikkia