tiistai 24. maaliskuuta 2009

Så länge fötterna bär, så länge lungorna kan

Pitäs varmaan taas heittää blogin lukijalle pientä raporttia menneestä ja tiedottaa tulevasta. Ylläksen leiri saatiin päätökseen lauantaina. Kilometrejä en laskenut enkä keräillyt tuntejakaan. Hiihtelin fiiliksen mukaan ja pääasiassa suht reippaasti. Yhden kovan tein myös juosten. Suunnitelmien mukaan siis mentiin, mutta sukset löin öljyyn jo perjantaina eli päivää leirin päättymistä aiemmin. Syynä oli tietysti koko talven vaivannut selkä. Aattelin, että parempi antaa sen rauhoittua ja jätin lauantain pitkän hiihtämättä. Aiemmin kirjoitin hiihtomäärien merkittävästä laskusta ja yrityksestä korjata tilanne. Tämän talven saldoksi tuli mukavat 78h. Nyt sitten vain siirtämään hiihtojumeja juoksukunnoksi ja -vauhdiksi.

Torstaina suuntaan Tanskaan kolmen päivän "lomalle" ja sieltä vajaaksi viikoksi Göteborgiin opettelemaan suunnistusta Mattilan Toden kanssa. Göteborgista siirryn Ankkurin leirille Finspångiin opettelemaan lisää suunnistusta ja siinä sivussa avaamaan kilpailukauden. Siinä siis tulevien kymmenen päivän ohjelmaa. Tarkoitus on suunnistaa sopivan paljon ja mahdollisimman reippaasti. Kotimainen kauden avaus tapahtunee Kevätyön viestissä.

Ei kommentteja: