Viimeiset viikot ovat olleet tiukkaa settiä. Laivamatkoja on takana tältä syksyltä kolme ja edessä yksi. Suoritettuja kursseja koulussa kolme ja edessä monta. Harjoitustöitä ja -tehtäviä on tullut väännettyä ja siinä sivussa vähän lenkkeiltyäkin.
Viime viikonloppuna oli Smålandskavlen. Tuo perinteisesti kaudenpäättävä viestikisa Ruotsissa. Ankkurilta ei ollut tällä kertaa kuin yksi joukkue mukana, joten minäkin jouduin etsimään joukkuepaikkaa muualta. Onneksi joukkuepaikka löytyi kasvattajaseurasta ja näin meikäläisen osalta 10. Småkke oli tosi asia. Tällä kertaa Småkkessa oli hieno keli ja maasto. Nautin suunnistuksesta enemmän kuin kertaakaan tällä kaudella. Vauhti ei ollut huimaa eikä olokaan kovin herkkä, mutta silti oli kivaa.
Ensi viikonloppuna on tuloillaan NSM tai OPM eli opiskelijoiden pohjoismaiset mestaruuskisat Trondheimissa. Matkustustunteja ja kilometrejä tulee riittävästi ja pari kisaakin banketteineen olisi suoritettavana. Reissun jälkeen olo saattaa olla hyvinkin rapea. Viikon lepo matkan jälkeen on varmasti paikallaan ja sitten voi taas alkaa miettimään tulevia.
Ensimmäiset seuran leiritkin ovat tuloillaan jo marras-joulukuussa. Siitä se sitten taas lähtee.
maanantai 29. lokakuuta 2007
maanantai 8. lokakuuta 2007
25-manna
Oli kivaa. Reittiselostus tulossa ensi viikonloppuna.
edit:
oli tosiaan kivaa, mutta nyt on luvassa koulusykintää parin viikon ajan, kirjoittelen taas myöhemmin
edit:
oli tosiaan kivaa, mutta nyt on luvassa koulusykintää parin viikon ajan, kirjoittelen taas myöhemmin
sunnuntai 30. syyskuuta 2007
sunnuntai 23. syyskuuta 2007
ei oo helppoo
Jos haluaa pärjätä hyvin suunnistuksessa, pitää harjoitella suunnistusta. Tämän viisauden keksin ihan itse tänään. Oli muuten todella vaikea suunnistaa ja juosta maastossa reilun kolmen kuukauden tauon jälkeen. Keskimatkan karsinta meni joten kuten, koska se oli maastopohjaltaan ja suunnistuksellisesti niin helppo. B-finaaliin starttasin innolla, mutta jalat olivat aivan hapoilla enkä löytänyt ykköstä suoraan. Päätin sitten säästellä viestiin. Viestissä jalat olivat yllättävän hyvät, mutta en pysynyt kartalla yhtään enkä myöskään osannut juosta vaikeakulkuisessa maastossa. Takkiin tuli reilusti koko ajan. Harmi sinänsä, koska tuli taas annettua varsin negatiivinen kuva omasta kunnosta ja taidoista. Mutta ei auta valittaa, itse olen valintani tehnyt. Lähdin kesällä löysäilylinjalle ja pidin tarkoituksella lomaa suunnistuksesta.
Viikonlopun kisoissa oli kuitenkin kivaa, tuloksista huolimatta. Onneksi hauskoja kisoja on vielä jäljellä tällekin kaudelle. Luulen, että kaikista uhkauksista huolimatta harjoittelen talvella ja keväällä taas innokkaasti. Vielä ei ole aika laittaa nastareita naulaan.

keskiviikko 12. syyskuuta 2007
Opiskelija
Opiskelut jatkuvat täydellä tehollaan. Luentoja, harjoitustöitä ja demoja riittää. Ehkä tästä joskus tulee valmistakin:)
Lenkilläkin olen käynyt muutaman kerran. Kovissa reeneissä on kulkenut hyvin, mutta vauhtia en osaa arvioida. Päätin sittenkin lähteä SM-keskimatkalle ja viestiinkin jos mahdun joukkueeseen. Arvasin, että jossain vaiheessa halu kilpailla palaa. Nyt se on palannut. Onneksi, nimittäin kauden pääkoitokset ovat vielä edessä.

perjantai 31. elokuuta 2007
30.4-29.8
Likimain neljän kuukauden kesätyösetti päättyi keskiviikkona. Parin viimeisen viikon aikana olin ajoittain melko hajalla, lähinnä henkisesti. Töissä on loppujen lopuksi ihan kiva olla, mutta onhan se myös mukavaa kun se loppuu. Sama työpaikka odottaa taas ensi kesänä. Tarvitsevat näköjään kunnon työmiestä, kun haluavat meikäläisen siellä pitää. Ja mikäs siinä. Eipähän tarvitse keväällä stressata ja käyttää energiaa työpaikan hakuun.
Fyysinen kunto katosi jälleen kesän aikana. Se nyt on tietysti aivan normaalia minun kohdalla. Työt vie osansa ja allergiat myös. Näiden kahden tekijän seurauksena motivaatio laskee ja näin syksyllä suorituskyky on lähellä nollaa. Siitä on sitten taas hyvä lähteä rakentamaan. Koulua on ohjelmassa tulevana lukuvuonna ihan riittävästi, mutta aina jossain välissä ehtii lenkilläkin käymään. Ei kannata polttaa itseänsä loppuun, varsinkaan koulun kanssa. Sunnuntaina on edessä taas muutto Keski-Suomeen ja maanantaina starttaa ensimmäinen kurssi.
SM-kisat jätän suosiolla väliin tänä syksynä. En ole suunnistanut kertaakaan Jukolan jälkeen, mutta ajattelin aloittaa senkin harrastuksen taas jossain iltarasteilla. Mahdollisesti käyn kokeilemassa kuntoani Oravatonnissa ja sitten alkavatkin kansainväliset kisat 25-mannan, Småkken ja NSM:n muodossa. Toivottavasti herään ennen kuin syyskuu päättyy:)

keskiviikko 22. elokuuta 2007
TJ7
Viime viikko meni yövuoron merkeissä. Aamuyön tunteina oli välillä raskasta, mutta onneksi sain päivisin nukuttua riittävästi. Silti elimistö oli melkoisen sekaisin. Aivan kuin olisi ollut krapula päällä koko ajan. Totesin myös, että mielummin istun toimistossa kauluspaita päällä kuin peruuttelen traktoria peräkärryineen pimeässä ja sumussa lastauslaituriin kello 4 aamuyöstä. Luulisin, että opiskelumotivaatio lienee taas huipussaan. Yövuorot on nyt kuitenkin tehty ja työpäiviä on jäljellä noin seitsemän. En tiedä olenko töissä koko ensi viikkoa, koska on kaikenlaisia asioita hoidettavana. Opiskelut jatkuu taas täydellä tehollaan viikolla 36.
perjantai 17. elokuuta 2007
...
"Lomassa suojaisan lehdon
jossa vartensa suoraksi saa
minä vaipuisin sammalen kehtoon
ja nukkuisin aamulla herroiksi vaan
jos ei yö olis rengikseen palkannutkaan
niinpä levolle hyvästit heitän"
Viikate
jossa vartensa suoraksi saa
minä vaipuisin sammalen kehtoon
ja nukkuisin aamulla herroiksi vaan
jos ei yö olis rengikseen palkannutkaan
niinpä levolle hyvästit heitän"
Viikate
sunnuntai 12. elokuuta 2007
Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
Ryhdistäydyin tosiaan kuluneen viikon aikana. Koko viikko oli pelkkää nautintoa. Kävin kuutena päivänä lenkillä. Oli hienot kelit ja sopivaa lenkkiseuraakin löytyi. Riemu ei kestä kuitenkaan kauaa koska seuraavalla viikolla on luvassa kesän ensimmäinen ja onneksi myös viimeinen yövuoroviikko. Jos yövuoro ei itsessään vielä vtuttaisi yhtään niin kerrottakoon että se on myös 12h mittainen eli 18-06. Eli ensi viikolla tuskin on luvassa mitään erikoista urheilurintamalla. Eikä varmaan millään muullakaan rintamalla.
sunnuntai 5. elokuuta 2007
Sjuk+frisk
Otin pienet kesäflunssat tähän saumaan. Viisi päivää on ollut nokka tukkeessa ja olen odotellut kuumettakin, mutta ei ole näkynyt. Tänään hermo petti ja pidin pienen liikuntapäivän eilisen pubipäivän vastineeksi.
Eilen tosiaan lähdettiin muutaman kaverin kanssa jo puolilta päivin kiertelemään lähiöpubeja. Matkattiin bussilla tai kävellen lähiöstä toiseen ja käytiin testaamassa pikkupubien tarjonta. Ihan hauskaa oli ja yllättävän mukava tunnelma monessakin paikassa. Ilta päätettiin Mäen Vares-kirjoista tuttuun Uuteen Apteekkiin. Onneksi jätin kuitenkin Talonmiehen Vapaapäivät väliin, koska...
...tänään oli niin hieno päivä, että oli pakko lähteä harrastamaan liikuntaa. Tourin voiton kunniaksi Discoveryn paita päälle ja polkemaan. Tukkoista oli meno. Muutaman tunnin palauttelun jälkeen sää ulkona oli edelleen kaunis joten päätin lähteä kävelemään. Kävelemään siksi että parin tunnin pyöräily flunssan jälkeen teki jo varmaan hyvää ja toiseksi pohje oli edelleen jumissa ja kolmanneksi oli niin lämmin keli etten olisi juosta jaksanutkaan:)
Toivottavasti ensi viikolla on hienoja ilmoja, jotta voisin ryhdistäytyä ja käydä jopa juoksulenkillä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)