tiistai 15. huhtikuuta 2008

Yössä

Kevät alkaa olemaan sen verran pitkällä, että kiinnostus koulunkäyntiin on täysin nollassa. Itse asiassa kiinnostus ylipäätään mihinkään on aika nollassa. Tentteihin en jaksa lukea, vaikka pitäisi. Lenkillä voisin käydä enemmän, mutta ei siitä mitään hyötyä olisi kuitenkaan. Ainakin jää aikaa kaikenlaiseen turhaan kuten blogikirjoitteluun ja surffaamiseen. Olen myös yrittänyt purkaa pahaa oloani loputtomalla musiikin kuuntelulla. Olenkin löytänyt monta mulle uutta hyvää artistia.

Kilpailukausi jatkuu sunnuntaina Siljarastien merkeissä. Matkana on aika tiukka 9,1km. Toivottavasti jaksan loppuun asti. Tiomilaan lähden näillä näkymin huoltajaksi/turistiksi. Ykkösjoukkuepaikka ei (tietenkään) auennut ja kakkosjoukkuetta ei vaivauduttu lähettämään matkaan. Olen kuitenkin sen verran suurviestifanaatikko, että kisoihin on pakko päästä, vaikka sitten juomapullonkantajaksi. Onhan se hienoa olla edes pieni osa menestyvää joukkuetta.

Pian on edessä muutto taas kesäksi Turkuun. Enää en jaksa pyöriä vanhempien nurkissa, vaan muutan saunalliseen vuokrayksiöön. Tervetuloa lenkkikaveriksi ja saunomaan. Voisin taas yrittää käydä lenkillä kesälläkin, jotta syksyllä liikkuminen olisi vähän kevyempää.
Työt alkavat 19.5. Siinä sitä sitten taas painetaan duunia aina syyskuun alkuun asti. Onneksi kesällä riittää jälleen tapahtumia lähes joka viikonlopulle ja onhan siinä Oringenkin välissä.

Oikeastaan odotan kesää.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jos ei lenkkikaveriksi ni ainaki saunomaa! misäs se kolo o?

Anonyymi kirjoitti...

en uskalla pandan kans saunaa mut jotai baaritouhui kenties!

Anonyymi kirjoitti...

en uskalla alkoholiin koskea, mutta kenties jotain panotouhuja ;)

Anonyymi kirjoitti...

mä voin tehä kaikki edelliset