Jukolan huumaa!

Tulihan se Jukola kuitenkin. Huonolta näytti, koska nilkka ei meinannut parantua millään. Eihän se täysin kunnossa ole vieläkään, mutta kesti 7,5km yllättävän hyvin.
Olin varmaan ensimmäistä kertaa Jukolassa ikäänkuin kuntoilijan ominaisuudessa. Venlojen viestiä oli tosi mukava seurata lämpimässä auringon paisteessa ja seuran teltalla tunnelma oli hieno. En nukkunut kisaviikonlopun aikana yhtään ja ennen omaa juoksua ei jännittänyt pätkääkään enkä pahemmin stressannut, vaikka verrytellessä ei kulkenut mihinkään.
Pitkän odottelun jälkeen pääsin metsään. Antti oli ottanut vähän koukkua eikä muutenkaan ollut vissiin paras päivä.
Lähdin matkaan rennosti kiihdyttäen, mutta unohdin kokonaan suunnistaa. Vetelin uraa pitkin jonnekin ja sitten olinkin jo 50m rastista ohi. Vajaan parin minuutin kiemurat heti kärkeen. Kakkonen löytyi hyvin ja sitten olikin aika kokeilla miten juoksu kulkee. Lakasen Jonne tuli veturiksi ja iskin peesiin. Mukavasti kulki, mutta en siinä vauhdissa oikein pystynyt varomaan nilkkaa joten hiljensin vauhdin jälleen vähän rauhallisemmaksi. Nelonen näytti helpolta ja saisin jopa vähän polkua alle. Tarkoitus oli juosta maastossa rauhallisesti ja hyvällä alustalla kovaa. Juoksinkin sitten polkua kuin loppusuoraa ja ei siinä taas karttaa tullut katteltua. Rastille taas parin minuutin koukut. Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin jättää virheet pois. Ei tässä hölkkävauhdissa pitäisi virheitä tehdä. Onnistuinkin tavoitteessani ihan hyvin melkein maaliin asti. Pieniä sekunneissa laskettavia koukkuja tietysti tuli muutama. Yksi tie/pururatapätkäkin löytyi. Juoksin sen taas kovaa, vaikka käytinkin puolivälissä olleen juomarastin hyväkseni. Toiseksi viimeiset rastit olivat pahoja ja siellä tehtiin paljon virheitä. Tietysti tein itsekin siinä reilun minuutin källin. Miten voikin olla aivot niin off-asennossa. Loppusuoralla otin vielä kunnon kirin ja nautiskelin fiiliksestä. Kiri oli ilmeisesti niin kova että A-P myöhästyi lähdöstä puolisen minuuttia.
Virhettä tuli aivan liian paljon, mutta niin tuli muillekin. Juoksu maastossa tuntui vaikealta. Eihän tuo nilkkavaivaiselle kovin hyvä maastopohja ollut. Alussa olin turvallani koko ajan, mutta loppua kohti tasapaino parani ja pystyin juoksemaan rennommin. Kiva oli kuitenkin suunnistaa.
Nyt aion parannella nilkan kerralla kuntoon ja jätän suunnistustouhut ainakin heinäkuun loppuun asti. Sitten siirryn taas maastoharjoitteluun ja alan käydä suunnistamassakin. Toivottavasti suunnistusnälkää löytyy taas syksyllä. En osaa sanoa milloin olen taas kisoissa viivalla. Katsellaan sitä sitten elokuussa. Voin luvata, että blogi päivittyy ainakin kerran viikossa.