maanantai 6. huhtikuuta 2009

Lägerblogg del7

Lauantai 4.4
Heräsin yllättävän pirteänä aamupalalle. Päivä näytti jo tässä vaiheessa kauniilta. Suuntasimme aamuharjoitukseen Tiomilan 2010 lähimaastoihin. Priimaa settiä vaikuttaisi olevan luvassa. Juoksin kaksi 2,5km rataa kevyesti. Suunnistus oli taas hanskassa, vaikka jalat vähän painoivat. Lämpötila kohosi taas auringossa 20 asteeseen. Päivällä en jaksanut maata sisällä, vaan hengailin ulkona pihakeinussa, ja käytiin siinä pienellä fiilistelykävelylläkin ihailemassa maisemia korkean kalliomäen päältä. Shortsit ja T-paita ois ollut oikea varustus.

Illalla päätin, että treenaaminen oli tämän leirin osalta tässä. Käytiin Mäksän kanssa vain lyhyellä iltaverkalla kokeilemassa onko sähköaidassa sähköt päällä. Ei ollut. Seuraavan päivän Kolmårdskavleniin ajattelin lähteä tekemään parhaani, ja katsomaan mihin se riittää.

Ei kommentteja: