tiistai 28. lokakuuta 2008

Småkke

Joo Småkke on aina Småkke. Mitään poikkeusta ei tänäkään vuonna ollut. Tärkeintä tietysti oli yhdessäolo ja järmäilyt kavereiden kanssa. Kisa meni taas kerran penkin alle. Alkuverryttelyssä vielä kulki, mutta ykkösen jälkeen ei. Jossain kakkosrastin jälkeen sain kiusakseni yllättävät vatsakrampit. Ei ole sellaisia muistaakseni koskaan vielä ollutkaan. Juoksu ei sen jälkeen ollut mitenkään mukavaa. Jossain perälenkillä mietin että en pääse täältä koskaan pois. Tulihan se maalikin sieltä lopulta, mutta eipä se paljoa oloa helpottanut. Se siitä.

Yökeihäänheitossa tyydyin katsojan ja kannustajan osaan. Sen jälkeen pienet spekuloinnit ja seuraavana aamuna virkeänä kisapaikalle. Sanoin illalla, että meitin päivämiehet vetää jäätävän hyvin ja niinhän ne oikeastaan vetikin. Varsinkin Mädi. Hyvällä mielellä voitiinkin siirtyä bussimatkalle, johon kuului tietysti peruskuviot mäkkärisafkoineen ja yhteislauluyrityksineen. Laivalla totesin humppiksen menon vaisuksi ja olin lähes aikeissa mennä nukkumaan. Lopulta tuli kuitenkin nukuttua se perus pari tuntia. Kivaa oli, vaikka ei varmaan kaikkien mielestä.

Kouluhommat tahtoo nyt vähän kaatua niskaan ja pönttö on sen verran sekaisin ettei pysty keskittymään mihinkään.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jätkä matki mun ulkoasun, prkl! :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, mäkin luulin ensin, että olin tullut mädin blogiin.

Anonyymi kirjoitti...

oho, en ees tullut ajatelleeksi... taidan vaihtaa vielä. ehkä sieltä löytyy joku muu tummenteluun sopiva teema.