keskiviikko 23. toukokuuta 2007

mens sana in corpore sano

Nilkka on ollut telakalla kohta pari viikkoa. Normaalia elämää se ei tosin enää haittaa. Tasaisella alustalla ja ylämäessäkin pystyy jo juoksemaan ihan rennosti. Epätasaisella alustalla juoksusta ei taas tule mitään. Pienikin hallitsematon jalkaterän ylös taittuminen aiheuttaa aivan järjettömän vihlaisun nilkan etuosassa. Ei tässä oikein voi muuta kuin odotella parantumista. Sprinttiin lähden näillä näkymin juoksemaan, mutta tuskin lähden Lakeuden viestiin.

Töissä on ollut toistaiseksi ihan leppoisaa. Ylitöitä ei varmaankaan ole tiedossa juurikaan ennen juhannusta. Sitten alkaakin pikkuhiljaa kurkkuhelvetti ja silloin joutuu sykkimään. Yritän parhaani mukaan välttää yövuorot ja ylityöt muutenkin. Treenikin on maistunut mukavasti työn ohessa. Nilkkaongelmista huolimatta on ollut ihan mukava käydä vähän urheilemassa. Kilpapyöräkin on kaivettu esiin ja viime viikolla tuli avattua kausi reilun 200km:n viikkomäärällä.

Show must go on.

Ei kommentteja: