lauantai 15. maaliskuuta 2008

Den här stan gör mig galen igen

Alkaa taas olemaan syksyn ohella yksi niistä ajoista vuodessa, jolloin Jyväskylä näyttää huonoimmat puolensa. Syksyllä satoi vettä varmaan pari kuukautta yhtä mittaa. Nyt taivaalta tulee vuorotellen vettä, räntää ja lunta. Keliolosuhteet muuttuvat tietysti sään mukaan. Keli vaihtelee jään, loskan, lumen, paljaan asvaltin ja kaikkien näiden välimuotojen välillä. Hiihtäminen ei oikein enää ole mielekästä, koska myös latujen kunto vaihtelee päivittäin eikä plussakelillä oikein jaksa pertsaa hiihtää. Juokseminen on toisinaan ihan mukavaa, mutta aika usein hengenvaarallista. Siinä on sitten mukava arpoa millaista treeniä sitä yrittäisi tehdä ja missä. Uskaltaako lipsuttelemaan ulos vai joutuuko matolle tai halliin tahkoamaan. Hallikin on tosin useimmiten varattuna eli sekin vaihtoehto on epävarma. Mattoon taas olen jo kyllästynyt. Onneksi kouluun pääsee autolla. Toisaalta luentosaleissa ja auditorioissa on niin kylmä, että tarvitsee takin ja villasukat. Tällästä tää on.

Keskiviikkona on lähtö pääsiäisleirille Oskarshamniin. Toivottavasti siellä ei sada, ainakaan koko aikaa. Lämmin siellä ei varmasti ole.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my blog, it is about the TV de LCD, I hope you enjoy. The address is http://tv-lcd.blogspot.com. A hug.